--------------------------------------------------------------------------------

OHJEITA ABITURIENTILLE

--------------------------------------------------------------------------------

 

 


YLEISTÄ YLIOPPILASTUTKINNOSTA

Ylioppilastutkinto on II asteen yleissivistävän koulutuksen päättötutkinto, joka tuottaa jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluopintoihin. Vastaava tutkinto on jossain muodossa käytössä liki kaikissa Euroopan maissa Ruotsia lukuunottamatta. Yo-pohjaiseen ammatilliseen koulutukseen kelpoisuuden tuottaa hyväksytty lukion päättötodistus, josta tarkemmin abi-infon loppupuolella.

Ylioppilastutkinto on alkujaan 1800-luvun loppupuolella kehitetty kypsyyskokeeksi, jolla valikoitiin opiskelijoita Helsingin yliopistoon. Edelleen ylioppilastutkinnon ja sen eri kokeiden luonteessa korostuu kypsyyden mittaaminen. Luonnollisesti abiturienttien oletetaan kouluyhteisössään osoittavan samaa kypsyyttä ja esimerkillisyyttä nuoremmille opiskelijoille kaikessa toiminnassaan.

Ylioppilastutkinnosta löytyy tietoja Internetistä osoitteesta:

http://www.ylioppilastutkinto.fi

sisällysluettelo


KOKEEN JÄRJESTÄJÄ JA TOIMEENPANO

Ylioppilastutkinto on standardoitu valtakunnallinen koe, jonka järjestää Ylioppilastutkintolautakunta (YTL). Kokeen järjestämistä ja YTL:n toimintaa säädellään ns. ylioppilastutkintoasetuksella. YTL itse antaa tarkempia ohjeita kokeen toimeenpanosta. Koulun roolina on olla ainoastaan kokeen toimeenpanijana YTL:n alaisuudessa. Kokeen toimeenpanosta koulussa vastaa rehtori. Kokeiden järjestämisestä, vastauksien tarkistamisesta ja todistusten antamisesta aiheutuvat kustannukset YTL rahoittaa tutkintomaksulla ja koekohtaisilla koemaksuilla, jotka kerätään helmikuussa (kesäkuussa) ennen kokeiden alkua.

Tärkeimmät koetta standardoivat tekijät ovat vastausaika, kysymykset ja menettelytavat, joiden tulee olla kaikille abiturienteille samat. Yhtäläisyyden takaamiseksi menettelytavat ovat yksityiskohtaiset ja varsin ehdottomat.

YTL ylläpitää ns. ylioppilastutkintorekisteriä, josta se saa luovuttaa virkakäyttöön ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen opiskelijavalintaa varten tarpeelliset nimitiedot henkilötunnuksineen sekä tiedot henkilöiden arvosanoista ja pisteistä sekä tiedon lehdistölle uusista ylioppilaista. Muutoin henkilötietojen luovuttamisesta on voimassa, mitä yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain 18 pykälässä on säädetty (mm. kokeiden arvosanoja ei voida ilmoittaa yo-juhlassa ilman ao. henkilön suostumusta).

sisällysluettelo


ABIVUODEN AIKATAULU

Ylioppilastutkinnon voi suorittaa hajautetusti kolmena perättäisenä tutkintokertana. Alla oleva karkea aikataulu perustuu olettamukselle, että kirjoitukset aloitetaan keväällä. Syksyllä kirjoittamiseen liittyvät poikkeavat menettelytavat tai ajankohdat on todettu ko. asian kohdalla jäljempänä oppaassa.


Syys-loka-marraskuu

Rehtorin abi-infot

19.11.2010

Sitova kirjallinen ilmoittautuminen kevään ylioppilaskirjoituksiin kansliasta saatavalla lomakkeella rehtorille.

Tammikuu

Kirjallinen ilmoittautuminen ennen kirjoituksia pidettäviin suullisiin kuulusteluihin osassa niitä aineita, joita tulee kirjoittamaan ko. keväänä.

Tammikuu

Muutama abiturientti laatii esityksen tenttijärjestyksestä koulun päättymisen ja kirjoitusten alkamisen väliselle ajalle

28.1.2011

Ylioppilastutkintomaksujen maksupäivä. Lasku lähetetään kotiin ennen eräpäivää.

1.2-8.2.2011

Viimeinen koeviikko, oppimäärä päättyy
Neljännen jakson alussa työskentely erillisen ohjelman mukaan ( preliminäärejä, kuunteluharjoituksia jne.)

11.2.2011

Äidinkieli, tekstitaidon yo-koe.

14.-16.2.2011

Kuullunymmärtämiskokeet

17.2.2011

Penkkarit & abitodistus

Helmi-maaliskuu

Suulliset kuulustelut, valmistautumista kirjoituksiin.

14.3.-28.3.2011

Ylioppilaskirjoitukset

15.4.2011

Ilmoitusaika päättyy numero-/suoritusmerkinnästä (merkintälistat koulun ilmoitustaululla).

20.5.2011 mennessä

Yo-kirjoitusten tulokset koululla

4.6.2011

Yo-juhla klo 12.00. Harjoitukset edellisenä päivänä klo 18.00.

Kesäkuu

Kirjallinen ilmoittautuminen syksyn kirjoituksiin 6.6. mennessä rehtorille

Syksyn yo-tutkintomaksujen suorittaminen koulun tilille 23.6.2011 mennessä. Lasku lähetetään kotiin ennen eräpäivää.

sisällysluettelo


YLIOPPILASTUTKINTO ASETUKSEN MUKAAN

Yleistä
Ylioppilastutkinto järjestetään 2 kertaa vuodessa. Ylioppilastutkinnon voi suorittaa enintään kolmena perättäisenä tutkintokertana (esim. syksyn 2010 - syksyn 2011 välisenä aikana). Ylioppilastutkintoon tulee sisältyä neljä pakollista koetta. Siihen voi lisäksi sisältyä useampia ylimääräisiä kokeita. Kokelas voi valita lukio-opintojensa laajuudesta riippumatta kahden eri vaikeustason mukaisen kokeen välillä matematiikassa, ruotsissa ja vieraissa kielissä (meillä englanti).

Kuitenkin vähintään yhdessä pakollisessa kokeessa on suoritettava vaativampi koe. Kokeen pakollisuutta tai ylimääräisyyttä ei voi muuttaa tutkinnon kuluessa.

Ylioppilastutkinnon rakenne on seuraava:

Ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta.
Äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe on kaikille pakollinen. Kolme muuta pakollista koetta kokelas valitsee ryhmästä, johon kuuluvat toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe, matematiikan koe ja reaaliaineissa järjestettävä koe.

Pakollinen koe:

  • Äidinkieli


Pakolliset ja ylimääräiset kokeet:

  • Ruotsi, toinen kotimainen kieli, A-taso tai B-taso
  • Englanti, A-taso tai C-taso
  • Matematiikka, A-taso (pitkä) tai B-taso (lyhyt)
  • Reaali

Ylimääräiset kokeet:

  • Vieras kieli, A-taso tai C-taso

Ylioppilastutkintotodistukseen voi sisältyä vain yksi saman aineen koe. Hyväksytyn kokeen voi uusia kerran, reaalikokeen kaksi kertaa ilman aikarajaa.


Hylätyn kokeen voi uusia 2 kertaa kolmen seuraavan tutkintokerran yhteydessä. Jollei hylättyä koetta saada tässä ajassa hyväksytysti suoritetuksi, on ylioppilastutkinnon kaikki kokeet uusittava.

Ylioppilastutkintotodistukseen merkitään paras suoritus useammin suoritetuista kokeista. Muista annetaan erillinen todistus. Ylioppilastutkintoon sisällytetään niiden kokeiden arvosanat, jotka on suoritettu viimeistään sinä tutkintokertana, kun kokelas kirjoittaa hyväksytysti viimeisen (= neljännen) pakollisen kokeensa. Sen jälkeen suoritetuista ylimääräisistä kokeista annetaan erillinen todistus.

Ylioppilaskokeiden arvosanat, lyhenteet ja niitä vastaavat pistemäärät ovat seuraavat:

laudatur (L) 7
eximia cum laude approbatur (E) 6
magna cum laude approbatur (M) 5
cum laude approbatur (C) 4
lubenter approbatur (B) 3
approbatur (A) 2
improbatur (I) (= hylätty) 0

Laudatur arvosanoja tullaan antamaan 5 %:lle vastaajista. Yleisarvosanan käytöstä on luovuttu.


Matematiikan ja reaaliaineiden kokeessa merkitään lisäksi kokelaan saama pistemäärä ja kokeen maksimipistemäärä (esim. 38/60).

Osallistumisoikeus
Ylioppilastutkintoon voi ilmoittautua, kun on suorittanut kyseisen oppiaineen pakolliset kurssit ennen kirjalliseen kokeeseen osallistumista. Vieraassa lyhyessä kielessä vaaditaan vähintään kolme lukiokurssia tätä kieltä.

Hyväksytty ylioppilastutkinto
Hyväksytyssä ylioppilastutkinnossa on oltava neljä hyväksytysti suoritettua pakollista koetta (poikkeus kompensaatio).

Ylioppilastutkintotodistukseen merkitään arvosanat hyväksyttävästi suoritetuista kokeista. Jos kokelas on uusinut kokeen ennen tutkintotodistuksen antamista, merkitään todistukseen kokelaan saamista arvosanoista parempi ja reaalikokeessa paras arvosana. Milloin hylätty koe ei estä tutkintotodistuksen antamista ( ks. kompensaatio jäljempänä) ja kokelas tämän menettelyn hyväksyy merkitään hylätty suoritus todistukseen.

Ylimääräisissä kokeissa saadut hylätyt arvosanat eivät estä tutkinnon hyväksytyksi tulemista eikä niistä tule merkintää ylioppilastutkintotodistukseen.

Ylioppilastutkintotodistuksen saamisen edellytys on, että kokelas saa myös lukion päättötodistuksen.

Kompensaatio
Yhdessä pakollisessa kokeessa saatu hylätty arvosana voidaan kompensoida muiden kokeiden hyväksytyillä suorituksilla. Kustakin hyväksytysti suoritetusta kokeesta saa arvosanasta riippuen 7:stä 2:een kompensaatiopistettä. Hylätyt kokeet jaetaan 4:än luokkaan. Hylätyt arvosanat ja niiden kompensointiin vaadittavat pistemäärät ovat seuraavat:

i + 12 p
i 14 p
i - 16 p
i -- 18 p

Matematiikan koe ja reaalikoe kompensoivat toisiaan keskenään seuraavasti:

i + lubenter ...
i cum laude ...
i - magna ...
i -- eximia tai laudatur

Kompensaatio tehdään automaattisesti. Kompensaatiosta kieltäytyminen on kokelaan erikseen kirjallisesti ilmoitettava rehtorille huhtikuun (syksyllä syyskuun) loppuun mennessä. Hylätyn kokeen hyväksyttävä suoritus myöhemmissä kirjoituksissa huomioidaan kompensaatiopisteissä. Hyväksytyn kokeen korottaminen myöhemmin ei lisää kompensaatiopisteitä.

Koulukohtaisia suosituksia
Jos suoritat tutkinnon hajautetusti, jätä viimeiseen kirjoituskertaan (toinen tai kolmas kirjoituskerta) ainakin yksi pakollinen koe. Tällöin ylioppilastutkintotodistukseen merkitään kaikki suorittamasi kokeet.

Harkitse tarkkaan, mihin kokeeseen pystyt täysipainoisesti valmistautumaan normaalia aiemmin. Alimmalla mahdollisella kurssimäärällä (aineen pakolliset kurssit, reaalissa kahden aineen pakolliset kurssit) ei tosiasiallisesti ole mahdollista yltää hyviin suorituksiin. Muista, että yhtäaikainen opiskelu koulussa vaikeuttaa kirjoituksiin valmistautumista aiemmin. Koetuloksilla on myös oleellista painoarvoa jatko-opintoihin pyrkiessä, joten kiirehtimisestä tulosten kustannuksella on sinulle haittaa tulevaisuudessa.

Jos aiot poiketa kokeen valinnassa siitä tasosta, jonka mukaista oppimäärää olet lukenut, keskustele asiasta hyvissä ajoin ennen ilmoittautumista opettajasi kanssa. Mahdollisuus koskee lähinnä pitkän matematiikan opiskelijoita, sillä heillä on mahdollisuus suorittaa vaadittava yksi vaativampi koe joko matematiikasta tai englannista. VALINTAPÄÄTÖS JA VASTUU SIITÄ ON KOKELAALLA ITSELLÄÄN.

Kokeen tason muuttaminen
Hyväksytyn kokeen tasoa ei voi muuttaa tutkinnon ollessa kesken. Ts. esimerkiksi hyväksytyn lyhyen matematiikan kokeen jälkeen ei voi ilmoittautua kirjoittamaan laajan matematiikan koetta. Tutkinnon valmistumisen jälkeen voi ilmoittautua kirjoittamaan hyväksytyn aineen eri tasoista koetta.

Hylätyn pakollisen kokeen uusija voi samassa aineessa vaihtaa kokeen vaativuudeltaan toiseen kokeeseen. Tämä katsotaan kyseisen hylätyn kokeen uusimiseksi.

Ilmoittautuminen kirjoituksiin
Ilmoittautuminen kirjoituksiin tehdään kirjallisesti kansliasta saatavalla lomakkeella. Ilmoittautuminen tulee tehdä kevään kirjoituksiin 20.11. mennessä ja syksyn kirjoituksiin 4.6. mennessä. Täytä lomake kuulakärkikynällä ja muista päiväys ja allekirjoitus. Ilmoittautumislomake säilytetään kansliassa 2 vuotta. Kirjaa ilmoittautumistietosi itsellesi ylös ja säilytä ne niin kauan, kun saat tutkinnon valmiiksi.

Huomioi, että ilmoittautuminen on

  1. sitova ja
  2. ilmoittautumalla käytät ensimmäisen mahdollisuuden osallistua ylioppilastutkintokokeeseen ja
  3. sitoudut maksamaan perus- ja koemaksut ilmoittamiesi kokeiden osalta (vuonna 2009 perusmaksu oli 25 euroa ja koemaksu 28 euroa/koe) ja
  4. olet varma, että tulet suorittamaan vaadittavat 75 kurssia hyväksytysti sisältäen pakolliset kurssit ennen kirjoituksia
  5. HAJAUTTAJAT: tulet suorittamaan vaadittavat pakolliset kurssit niissä aineissa (reaalikokeessa vähintään kahdessa aineessa), joihin ilmoittaudut, ennen kirjallista koetta.

Ilmoittautumisen peruuttamista voi anoa YTL:lta 1.12. jälkeen vain erityisen syyn perusteella.

sisällysluettelo


SUULLISET KUULUSTELUT ELI TENTIT

Lukioasetus 8 § :
Lukion koko oppimäärän suorittaneelle opiskelijalle annetaan päättötodistus. Kesken lukion oppimäärän suorittamista eroavalle opiskelijalle annetaan erotodistus, johon merkitään arvostelu suoritetuista opinnoista. Yhden tai useamman aineen oppimäärän suorittaneelle annetaan todistus oppimäärän suorittamisesta.

Päättö- ja erotodistukseen sekä yhden tai useamman aineen suorittamisesta annettavaan todistukseen sovelletaan mitä 6 §:ssä säädetään.

Opiskelijalle, joka ei ole tullut hyväksytyksi jossakin oppiaineessa tai joka haluaa korottaa saamaansa arvosanaa, on järjestettävä mahdollisuus erillisessä kuulustelussa arvosanan korottamiseen.

Opetushallitus voi antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä säädetyistä asioista.

Keväällä kirjoittaville kuulustelut pidetään 3. jakson päättymisen ja kevään kirjoitusten välisenä aikana. Syksyn kirjoittajille kuulustelut pidetään kirjoituksia edeltävän kahden viikon aikana.

Kuulusteluilla on kaksi tehtävää:

  • valmistaa kokelasta yo-kokeeseen sekä
  • mahdollistaa opiskelijalle oppimäärän arvosanan korottaminen.

Kuulustelun arvostelee yleensä se opettaja, joka on arvostellut opiskelijan viimeiseksi suorittaman kurssin. Kuulustelun perusteella ei voi laskea aineen arvosanaa. Hyväksyttyä kuulustelua ei voi uusia. Kuulustelut eivät enää ole pakollisia, mutta käytännössä suositeltavia.

Kuulustelu koskee koko lukion oppimäärää. Opettaja voi painottaa oppimäärän eri osia haluamallaan tavalla, josta on ilmoitettava kokelaille etukäteen. Opettajan tulee ilmoittaa kuulustelun arvosana viimeistään kolmantena kuulustelun jälkeisenä päivänä. Hylätty kuulustelu voidaan suorittaa uudestaan, hyväksyttyä ei.

Hajauttajat voivat osallistua suulliseen kuulusteluun ainoastaan yhden kerran. Tällöin määräytyy viimeistään oppiaineen oppimäärän arvosana. Vaikka opiskelija suorittaisikin vielä lisäkursseja, ne vaikuttavat ainoastaan oppimäärän laajuuteen.

Ehdotuksen kevään kuulusteluaikataulusta laativat opiskelijat rehtorin nimeämien kokelaiden johdolla. Ensimmäinen kuulustelupäivä saa olla aikaisintaan neljäntenä päivänä koulun päättymisen jälkeen. Viimeisen kuulustelun ja yo-kokeiden alkamisen väliin olisi jäätävä vähintään yksi arkipäivä. Kokelaalla ei saa olla kuulusteluja peräkkäisinä päivinä. Kuulustelut ajoittuvat yleensä iltapäiviin, koska opettajilla on opetusta koulupäivien aikana sekä luokat ovat varattuja lukion oppitunteihin.

Kuulustelut kestävät yhteensä enintään 3 h. Kielissä kuulustelu voi sisältää kirjallisen ja suullisen osan, jotka voidaan pitää eri päivinä, mikäli kuulusteluaikataulu sen mahdollistaa.

Suullisiin kuulusteluihin ilmoittaudutaan kansliasta saatavalla lomakkeella. Ilmoittautuminen ennen kevään kirjoituksia pidettäviin kuulusteluihin tulee jättää rehtorille 4. jakson alussa ja ennen syksyn kirjoituksia pidettäviin kuulusteluihin 1. jakson alussa. Mahdollisuudesta ilmoittautua muina ajankohtina järjestettäviin kuulusteluihin ilmoitetaan erikseen.

sisällysluettelo


PRELIMINÄÄREISTÄ

Lukio-opiskelun päämääränä on saavuttaa lukion päättötodistus, joka antaa useisiin oppilaitoksiin suoraan jatko-opintokelpoisuuden. Lukio-opiskelun päätteeksi oppilas voi suorittaa ylioppilastutkinnon. Ylioppilastutkinto on kypsyyskoe. Ylioppilastutkintoon osallistutaan, kun oppimäärän kurssit on opiskeltu ja suoritettu.

Ylioppilastutkintoon valmistaudutaan huolella. Ensin siis opiskellaan kurssit. Seuraavaksi osallistutaan mahdollisesti preliminääriin. Suullisessa kuulustelussa voidaan harjoitella myöskin koko oppimäärän hallintaa ja tällöin on mahdollisuus korottaa koko oppimäärän arvosanaa.

Preliminääri on tarkoitettu ylioppilaskirjoituksiin valmistuvalle kokelaalle harjoitustilanteeksi. Preliminäärejä järjestetään ennen kevään kirjoituksia muutamissa aineissa.

Opiskelijan opiskelujen kokonaisvaltainen ja pitkäjännitteinen suunnittelu on entistä tärkeämpää. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

sisällysluettelo


YLEISOHJEET KIRJOITUSTILANTEESTA

Saapuminen kokeeseen
Kokelaan on oltava paikalla kirjoitustilan edessä klo 08.30. Pyrimme olemaan salissa valmiina hyvissä ajoin ennen kokeen alkua. Kirjalliset kokeet klo 09.00. Kielten kuuntelukokeet alkaa 08.30-9.00.

Reaalin ja matematiikan vastauksissa tarvittavat laskimet ja taulukot on jätettävä tarkistettavaksi ao aineen opettajille edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä nimellä varustettuna - nimi selvästi maalarinteipillä taulukon ja laskimen kanteen.

Kaikki kirjoitustilaan vietävät tavarat laitetaan kirjoitustilan ulkopuolella tarjottimelle. Eväät eivät saa olla pakkauksissa, joissa on tekstiä eikä rapisevissa kuorissa. Ovella annetaan numerolappu, jonka mukaiseen istumapaikkaan salissa mennään. Kokeen alussa ao. aineenopettaja kertaa vastausohjeet. Kokeesta saa lähteä aikaisintaan klo 12.00. Kirjallinen koe päättyy tasan 6 tunnin kuluttua kokeen tarkasta alkamisajankohdasta, kuuntelukoe 8 minuutin kuluttua koenauhan päättymisestä. Salista ei saa viedä pois mitään muuta kuin sinne tuotua materiaalia (eväät ja vastausvälineet).

Kokelas vastaa itse vastausvälineistään ja tarvitsemistaan eväistä ja juomista. Varaa mukaan riittävästi juotavaa sekä leipiä ja hedelmiä oman makusi mukaan. Tupakointi ja nuuskaaminen päivän aikana on kielletty. Kännyköitä ei saa tuoda saliin.

Salissa on ainakin 2 valvojaa - toinen edessä ja toinen takana. WC:ssä käydään valvojan saattamana. Nosta käsi ylös merkiksi, jos sinulla on valvojalle asiaa. Liiku salissa rauhallisesti turhaa ääntä aiheuttamatta. Vastauspapereita ja välttämättömiä vastauspapereita ja välttämättömiä vastausvälineitä saa valvojilta.

Menettelytapoja harjoitellaan preliminäärien yhteydessä.

Sairastuminen
Tilapäisen sairauden (esim. kuume) ilmetessä hanki välittömästi todistus lääkäriltä tai terveydenhoitajalta (yleensä edellisenä päivänä tai samana aamuna) ja ilmoita asiasta välittömästi koulun rehtorille tai koulun kansliaan

  • kanslia 06-25252541
  • rehtori 06-25252540 (040 510 3655)
  • terveydenhoitaja 040 5343511
  • opettajainhuone 06-25252542


Jos sairaus estää saapumisen koululle, kirjoitus pyritään järjestämään ja valvomaan kotona. YTL ottaa sairauden huomioon lieventävänä seikkana vain silloin, kun vaikutus on selvästi todettavissa ja luonteeltaan tilapäinen.

sisällysluettelo


VILPPI

Vilpistä, vilpin yrityksestä tai tutkintojärjestyksen törkeästä rikkomisesta on seurauksena kaikkien niiden kokeiden hylkääminen, joihin kokelas on kyseisenä tutkintokertana ilmoittautunut.

sisällysluettelo


TARKISTUSARVOSTELU

Kokelas voi erillisen hakemuksen perusteella vaatia tarkistusarvostelua YTL:lta, mikäli kokee tulleensa väärin arvioiduksi. Hakemuksessa tulee yksilöidysti osoittaa, millä tavoin arvostelu on ollut epäoikeudenmukainen. Hakemus tulee jättää rehtorille 14 päivän kuluessa siitä, kun kokelaalla on ollut tilaisuus saada kokeen arvosana tietoonsa. Lisäksi hakemusta jätettäessä on esitettävä kuitti tarkistusmaksun (vuonna 2010 50 euroa) suorituksesta YTL:n tilille.

sisällysluettelo


KOESUORITUSTEN NÄYTTÄMINEN JA KOPION ANTAMINEN KOESUORITUKSESTA

Kokelaan, joka haluaa tutustua koesuoritukseensa ja siihen tehtyihin arvostelumerkintöihin, tulee esittää pyyntö lautakunnalle joko puhelimitse tai kirjeitse. Koesuoritukseensa voi tutustua lautakunnan kansliassa tai siitä voi tilata kopion. Kopio lähetetään postiennakolla.

sisällysluettelo


YLIOPPILASKIRJOITUSTEN TULOKSET

Ylioppilaskirjoitusten tulokset kerrotaan vain kokelaalle. Tulokset saa puhelimitse soittamalla rehtorille. Kirjallisena tulokset saa noutamalla koululta. Tuloksia ei lähetetä kirjallisesti kotiin.

sisällysluettelo


YLIOPPILASTUTKINNON VIERASKIELISET TODISTUKSET

Ylioppilastutkinnon todistuksen antaa YTL, ei Kuortaneen lukio. Alkuperäisen kadonneen todistuksen jäljennöstä tulee pyytää ylioppilastutkintolautakunnalta ( os. Ylioppilastutkintolautakunta, Helsinginkatu 34 C, 00530 Helsinki, puh 09-773 801). Vieraskielisiä jäljennöksiä ylioppilastutkintotodistuksesta oikeutettuja ovat antamaan auktorisoidut kielenkääntäjät.

sisällysluettelo


LUKIHÄIRIÖ

Lausunnot lukihäiriöistä tulee toimittaa lautakuntaan jo ilmoittautumistietojen mukana. Lausunto, joka on kirjoitettu lautakunnan laatimaan lomakkeeseen, on oltava koulutuksen saaneelta erityisopettajalta, asiaan perehtyneeltä psykologilta tai lääkäriltä.

sisällysluettelo


LOPUKSI

Ainekohtaisia ylioppilaskokeeseen valmistumisohjeita antavat ao. aineiden opettajat. Mikäli et osallistu juuri ennen kirjoituksia kirjoittamasi aineen kurssille, käänny ao. aineen opettajan puoleen hyvissä ajoin. Vastuu tarvittavien tietojen saamisesta on kokelaalla itsellään.

sisällysluettelo


YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Syksyn 2010 ylioppilaskirjoituspäivät ovat seuraavat:

maanantai 13.9.
vieras kieli, englanti, A-taso, kuullun ymmärtäminen
tiistai 14.9.
toinen kotimainen kieli, ruotsi, A- ja B-taso, kuullun ymmärtäminen
keskiviikko 15.9.
vieras kieli, saksa, ranska tai englanti, C-taso, kuullun ymmärtäminen
perjantai 17.9.
äidinkieli, tekstitaidon koe
maanantai 20.9.
vieras kieli, englanti, A-taso, kirjallinen koe
keskiviikko 22.9.
uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto
perjantai 24.9.
toinen kotimainen kieli, ruotsi, A- ja B-taso, kirjallinen koe
maanantai 27.9.
äidinkieli, esseekoe
keskiviikko 29.9.
matematiikka
perjantai 1.10.
psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
maanantai 4.10.
vieras kieli, saksa,ranska tai englanti, C-taso, kirjallinen koe

Kevään 2011 ylioppilaskirjoituspäivät ovat seuraavat:

perjantai 11.2.
äidinkieli, tekstitaidon koe
maanantai 14.2.
toinen kotimainen kieli, ruotsi, A- ja B-taso, kuullun ymmärtäminen
tiistai 15.2.
vieras kieli, englanti, A-taso, kuullun ymmärtäminen
keskiviikko 16.2.
vieras kieli, saksa, ranska tai englanti, C-taso, kuullun ymmärtäminen
maanantai 14.3.
äidinkieli, esseekoe
keskiviikko 16.3.
psykologia, filosofia, historia, fysiikka ja biologia
perjantai 18.3.
vieras kieli, englanti, A-taso, kirjallinen koe
maanantai 21.3.
toinen kotimainen kieli, ruotsi, A- ja B-taso, kirjallinen koe
keskiviikko 23.3.
matematiikka
perjantai 25.3.
uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto
maanantai 28.3.
vieras kieli, saksa, ranska tai englanti, C-taso, kirjallinen koe

sisällysluettelo